|
Asiakkailta kuultua:
"Oli tosi hyvät studiosessiot Cloneworkilla jälleen kerran, rento meininki jäi päälimmäisenä mieleen ja kaikki bändistä ovat tosi tyytyväisiä lopputulokseen. Äänitykset sujuivat loistavasti ja miksauksen osalta lopputulos jopa yllätti. Soundit ovat juuri sitä mitä lähdettiin hakemaan ja kaikki osa-alueet ovat hyvässä balanssissa keskenään. Kaikinpuolin oli erittäin onnistuneet sessiot Cloneworkilla, Artificial Heart kiittää!"
Artificial Heart
"Diesel Band matkaili Siuntioon Suuren Oranssin Haikalan kyydittämänä jo hyvissä
ajoin perjantai-iltana, tarkoituksena hankkia narulle muutama ralli autenttisin menetelmin.
Vastassa oli erehdyttävästi Kaarle Viikatetta muistuttava studionsetä joka heti kärkeen
opasti meitä pajansa tavoille. Soittopelit pystyyn, kylille sapuskoimaan ja odottelemaan
jälkijunassa saapuvaa basistia ja sen jälkeen nukkumaan. Reilu satakiloisena kotleettina
yläsänkyyn kiipeily hiukan arvelutti, mutta mainiot unet oli siitä huolimatta tarjolla jokaiselle.
Lauantaiaamulla akklimitoiduttiin studioympäristöön ja lämmiteltiin muutaman kipaleen
verran. Mikit paikalleen ja poks, ensimmäisen biisin pohjat oli toisella otolla tallessa.
Mitään totuttua säätämistä tai sählinkiä ei ollut havaittavissa. Rumpalin nollakokemus
studiossa hiukan jännitti, herraa itseään ehkä eniten, mutta rauhallinen ja rento tunnelma
siivitti Jürgeninkin tiukkoihin suorituksiin ilman ylimääräistä hinkkaamista. Päivän päätteeksi
oli kolme biisiä taustalauluja vaille äänitettynä.
Sunnuntaina tilannekatsauksen jälkeen päätettiin äänittää vielä yksi biisi tyystin livenä.
Siuntion kastroitu kyyhkynen Stefanie kanniskeli eteemme vaikuttavan arsenaalin mikkejä
ja poks, taas oli biisi purkissa. Loppupäivä kului miksatessa, krapulahysteerisiä puujalkavitsejä kertoessa ja ihastellessa studionsedän ammattitaitoista mutta vähäeleistä työskentelyä
Summailimme porukalla studiokokemuksiamme ja päädyimme lopputulokseen, ettei missään
ole vielä ollut näin helppo biisejä äänitellä. Meininki oli kautta linjan kiireetön ja rento, mutta jälkeä syntyi siitä huolimatta uskomatonta tahtia. Puhumattakaan että täysanalogivehkeet sopivat orkesterin linjaan kuin nenä nyrkkiin. Tänne tullaan vielä uudestaan!"
Diesel Band
"Tie kohti Siuntion metsiä alkoi jo vuosi sitten kun etsin sopivaa studiota uuden kokoonpanon demon tekoa varten. Huomasin ilmoituksen Mnetistä ja ajatus, että tekisimme demon vanhan liiton mukaisesti, kuten silloin ennen tuntui erittäin hyvältä ratkaisulta. Mutta siinä meni sitten vuosi ennen kuin pääsimme itse asiaan...Clonework sijaitsee todella kauniilla paikalla ja olo heti rauhallisen kotoisa paitsi että oli studiossa. Saimme lauantaina pohjat neljään viisuun ja sunnuntaina laulut, hieman kitaraa ja perkussiot. Seuraavana lauantaina saimme miksauksen valmiiksi, eli koko homma meni erittäin buenosti. Paikan Isännällä on homma hanskassa joten seuraavan kerran kun tulemme tekemään (demoa vaiko levyä?), niin ehkä pääsemme jo testaamaan studion kehuttua puulämmiteistä Saunaa."
The Armon
"Johnny White Shoesin neitseellinen luokkaretki Siuntion kartanomaisemiin tapahtui marraskuun lopulla vuonna 2009. Vihdoin löydettyämme pilkkopimeässä perille ensivaikutelma oli positiivinen. Joku taisi jopa sanoa "Wau....nättiiiii". Perjantai ilta sujui tutustuessa puitteisiin sekä soitellessa.
Lauantaina fiilisi nousi odotellessa vuokrarumpalia paikalle. Kaveri loi heti ammattitaitoisen ja innostavan ensivaikutelman mitä vahvisti vielä "soittonäyte". Hänen ideat antoivat biiseillemme lisäpotkua. Suurkiitos siitä Janskulle. (bändissä rumpalin paikka vielä vapaana....:-))
Hägge (ISÄNTÄ) loi nauhoitussession rennon ja vapauttavan fiiliksen. Kaverilla oli myös innostava vaikutus bändin jätkiin. Hän myös jaksoi antaa "tulevaisuuden" superstaroille heille kuuluvan taiteellisen vapauden toteuttaa itseään myöhäisellä iällään. Saimme analogisen äänitysjärjestelmän vuoksi biisit kuulostamaan haluamaltamme.
Koko paikan puitteet olivat JWS:lle juuri sopivat.
Jos jostain pitäisi murehtia niin se olisi, että milloinkohan Cloneworks studiolla on seuraava vapaa viikko meille vapaana..."
Johnny White Shoes
" Vietimme varsin mallikkaasti toimivan viikonlopun Cloneworks studiolla! Stefanista paistaa kokemuksen tuomaa varmuutta ja ammattitaitoa ja rento ilmapiiri sai turhat stressit katoamaan totaalisesti. Mies osasi myös juuri sopivassa määrin huomautella hatarasti menneistä otoista. Oikeiden soundienkaan louhimisessa ei kauaa kello eteenpäin ehtinyt värähtelemään. Majoitustilat olivat myös plussan arvoiset saunoineen! Lyhyestä virsi kaunis: rauhallinen ja viihtyisä äänittelymiljöö laadukkaan lopputuloksen säestyksellä! Olemme hyvin tyytyväisiä :)"
Bill Skins Fifth
"Stefan Svanfeldtin studio siuntion rauhaisissa maisemissa oli jo ennestään bändillemme tuttu. Stefanin omistautuminen työlleen, teki vaikutuksen jo ensimmäisellä kerralla, kun olimme nauhoittamassa demoa 2007, joten päädyimme käyttämään hänen palveluksiaan myös 2009 keväällä. Svanfeldtin studio oli päivittynyt sitten vuoden 2007 ja nyt käytössä oli myös analogista herkkua. Meininki oli asiallista, mutta myös hyvää huumoria
saatiin aikaiseksi... :D Kaikin puolin sujuvaa toimintaa! Rock on !!"
Jaki Vepsäläinen / Dramatic/Fanatic
"Äänitykset kävivät helposti ja luontevasti live-meiningillä. Haluamamme sounditkin saatiin kohdalleen välittömästi. Omalta osalta täytyy sanoa että studiosessiot eivät koskaan ole sujuneet näin rennosti, henkilökunnan ammattitaito ja paikan ilmapiiri mahdollistivat tämän. Myös miksaus sujui hyvin, saimme toivomamme muutokset nopeasti ja kerralla oikein. Ja puusauna toki kuuluu asiaan! Suosittelemme!"
Tomi Korpela / Innocent Victims
"Vintage tunnelman tallentamiseen erittäin hyvä studio ja laitteet viimeisen päälle. Stefulla löytyy tyylitajua mm. kitarasoundimaailmasta. Rento ilmapiiri, siistiä saada EP valmiiksi."
Tarmo Veijonen / Little old Lady
-Studiossa sitä vintagen tuntua
-Herra Studioherra oli aivan loistava tyyppi!
-SE saundi!!!
Nino Silvennoinen / Marynolia
"Aloittaessamme EP:n nauhoituksia etsimme netin kautta sopivalta tuntuvaa lafkaa miksauksen ja masteroinnin tekemiseen. Clonework Studios Siuntiossa oli lyhyen ajomatkan päässä asuinkaupungistamme Helsingistä ja kuulosti muutenkin lupaavalta. Nauhoitusten päätyttyä veimme materiaalin henkilökohtaisesti studiolle ja jonkin ajan kuluttua saimme netin kautta kuultavaksi ensimmäiset versiot. Toiminta oli sujuvaa ja lopputulos mahtava! Studiolle sai ongelmitta järjestettyä tapaamisen jossa kävimme Svanfeldtin kanssa lopuksi yhdessä läpi pieniä yksityiskohtia.
Seuraavien nauhoitusten koittaessa tulemme kääntymään jälleen Cloneworkin puoleen."
Knuutti Juopperi / Vaie
Asiakkaina tähänmennessä mm.: Dramatic/Fanatic, Innocent Victims, Marynolia, VinylJam, Sinisthra, Zebrafish, Inka, Clone, Pooma, Vaie, El Camache, Ex-Miehet, Little old lady, Spigotman Productions, Tuotantoyhtiö Kultainenleikkaus, Zebrafish, Six Minutes After, Kinkajou, Svanfeldtmedia, Goatfish, Nancy Wha (x 4), Men without a name (x 3), Street Fiona, Melodi Grand Prix (YLE/FSU), Kesäteatteri Porkkala, Porkala Stoj (äänisuunnittelu ja laitevuokraus), Gone in Wolf, Sister Twister, Urban Safari, Reversion, Sewage (x 2), Blossoms, Tuukka Luukas, Tuhataurinko, Lohjan kaupunki jne.
Palautetta mediassa: ...soundit kohdallaan...yksi paras liveäänite, mitä on tullut vastaan...
|